
Rentouttava intuitiivinen maalausilta
Päästä irti kontrollista ja liiasta ajattelusta
Rentouttava intuitiivinen maalausilta on matka – ei suoritus. Illan aikana maalataan akryylimaaleilla vapaa abstrakti taideteos ihanan kokoiselle 50 x 60 cm maalauspohjalle. Kun maalataan intuitiivisesti pyritään heittäytymään hetkeen. Nautitaan matkasta ja unohdetaan hetkeksi kaikki muu. Matkalla voit sukeltaa syvemmälle itseesi ja ehkäpä jopa oivaltaa jotain uutta. Tämä on äärimmäisen rentouttavaa.
Aluksi johdatan ja rohkaisen sinua heittäytymään ja kokeilemaan erilaisia maalaustarvikkeita. Kerron akryylimaaleista ja niiden käyttötavoista. Tietysti saat halutessasi ohjausta koko maalausillan ajan. Käytössäsi on myös epätyypillistä maalaustarpeistoa, kuten hiekkaa, sahanpurua, pakkauspapereita, kimalletta ja ilmapalloja. Haluan rohkaista sinua todella heittäytymään.
Ennen maalamiseen ryhtymistä pääset nauttimaan 30 minuutin äänimaljarentoutuksesta. Äänimaljat laskevat stressihormonitasoja, parantavat ja tuovat mm. itsetuntemusta, levollisuutta, virkeyttä ja itsehallintaa. Tutkitustikin jo 15 minuutin rentoutuminen tipauttaa sinut rentoutuneeseen tilaan, jolloin pääset myös helpommin kiinni intuitiiviseen maalaamiseen. Voi olla, että jo rentoutuksen aikana tulevan taulun aiheet ja värit alkavat puskea mieleesi.
Tapahtuman lopuksi käymme yhdessä läpi osallistujien maalaamat taulut. Sukellamme taulujen syntymään. Tämä on IHANA hetki, jossa jokainen saa kertoa omasta taulustaan ja matkastaan juuri sen verran, kuin haluaa.
Kun haluat tehdä jotain sydäntä avaavaa, niin tämä ilta on juuri sinulle!
ET TARVITSE MAALAAMISESTA AIKASEMPAA KOKEMUSTA.
Illan aikana on tarjolla teetä ja kaurakeksejä.
Kannattaa varautua siihen, että roiskimista tapahtuu ja vaatteet sotkeutuvat – myös sukat! Älä pukeudu siis ”ykkösiin”. Voit halautessasi vaihtaa ennen tapahtumaa sopivaa vaatetta yllesi.
Taulun voi jättää ateljeelle kuivumaan ja sen voi noutaa illan aikana ilmoitettuna ajankohtana.
Kesto: 3 h
Hinta: 89€ (sis. alv 24%)
Mukaan mahtuu rajoitettu määrä osallistujia.
